Takaisin:

 

TURKKILAISTA ISÄÄ KIDUTETAAN SUOMESSA

Isällä on oikeus tavata poikaansa vain kaksi tuntia kuukaudessa.

Turkkilainen isä on aloittanut oikeustaistelun Suomen valtiota vastaan, koska hän saa
tavata suomalaisesta äidistä syntynyttä poikaansa vain kaksi tuntia kuukaudessa.

12 VUODEN IKÄVÄ

Tuomaristo on hyväksynyt suomalaisen vaimon yksipuoliset kertomukset
ja myöntänyt Helsingissä asuvalle Nazmi Kücükköselle oikeuden tavata Efe-poikaansa
vain 2 tuntia kuussa sosiaalityöntekijöiden läsnä ollessa. Isä kertoo näin:

HALUAN TAVATA POIKAANI


Tein valituksen korkeimpaan oikeuteen, jossa myös hävisin jutun.
Aion viedä Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Tahdon pitää poikaani sylissä niin kuin
muutkin isät. Tämä oikeus on riistetty minulta jo 12 vuotta. Jatkan taisteluani kunnes
saan oikeuden pidellä lastani sylissäni.

Kücükköse oli viime vuonna 42 päivää nälkälakossa Suomen Eduskuntatalon (po. Helsingin Tuomiokirkon) edessä
kiinnittääkseen huomiota taisteluunsa.




EUROOPAN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMEEN

Erottuaan suomalaisesta vaimostaan turkkilainen Nazmi Kücükköse saa oikeuden päätöksellä tavata 12-vuotiasta poikaansa
vain 2 tuntia kuussa. Hän on päättänyt kääntyä asiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoleen.

Nazmi Kücükköse, joka asuu Suomen pääkaupungissa Helsingissä, kapinoi oikeuden päätöstä vastaan.
Hän vei asian Korkeimpaan oikeuteen, jossa kanne myös hylättiin. Nyt Kücükköse sanoo tekevänsä Suomesta valituksen
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. "Minulla on oikeus tavata lastani kahdesti kuussa. Kahteentoista vuoteen en ole
voinut edes pidellä häntä sylissäni isän tavoin", Nazmi kertoo.

TAISTELU JATKUU

Saadakseen pidemmän tapaamisoikeuden poikansa kanssa Nazmi Kücükköse oli istuma- ja nälkälakossa 42 vuorokautta
Suomen Eduskuntatalon edessä (po. Helsingin tuomiokirkon? edessä). Hän kertoo jatkavansa taistelua voittoon saakka.
"Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viimeinen toivoni. Teen sinne valituksen Suomen menettelystä." "Tahdon elää
yhdessä poikani kanssa", sano turkkilainen isä.

Isä on taistellut poikansa vuoksi 12 vuotta.
Nazmi Kücükköse saa tavata 12-vuotiasta poikaansa kaksi tuntia kuukaudessa vain sosiaaliviraston
työntekijöiden valvonnassa. Tällaiseen päätökseen johtivat
hänen entisen suomalaisvaimonsa perättömät väitteet oikeudessa. Nyt isä sanoo tekevänsä Suomesta valituksen
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Viime vuonna Nazmi Kücükköse piti istuma- ja syömälakkoa Suomen Eduskuntatalon edessä (po. Helsingin Tuomiokirkon
edessä?)

NÄLKÄLAKKOON

Turkkilaisisä Nazmi Kücükköse ilmoittaa aloittavansa syömalakon ja istumismielenosoituksen
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rakennuksen edessä heti, kun hän on jättänyt sinne valituksen
Suomen menettelystä tapaamisoikeusasiassaan. "Jatkan taistelua niin kauan, että saan oikeuden viettää
aikaa poikani kanssa milloin ja miten paljon vain ja ilman valvontaa", ilmoittaa Nazmi Kücükköse.

 

Linkkejä aihetta käsitteleville medioille (pdf tiedostoja):

- Sayfa1

- Sayfa

- Hurriyet Internet young

- Sok Haber

- Haber Kusagi

- Forum Mekan

- Haber Odasi

- Takvim

- Haber 3

- Muut  

Lataa Adobe pdf lukuohjelma valmistajan sivulta:

 

 

 

Viimeinen päivitys 13-08-2007